Minun tarina

Linda

Minä olen 41-vuotias nainen, jolla on synnynnäinen cp-vamma ja siksi en ole työkykyinen, vaan sairaseläkkeellä. Minä olen tehnyt vapaaehtoistyötä monta vuotta vanhusten parissa, kunnes kolme vuotta sitten minulta meni polvi poikki ja noin kaksi vuotta sain diagnoosin, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se todella vaikutti minun hyvinvoitiin paljon ja minun oli pakko oppia tuntemaan itseni uudelleen aivan toisella tavalla. Olin kolme vuotta kotona ja tuntui, että seinät kaatuu päälle, koska olen ollut niin monta vuotta ihmisten kanssa tekemisissä vapaaehtoistyön kautta.

Minun lääkäri kertoi minulle, että on olemassa sellainen klubitalo nimeltään Fontana. Minä en ollut ennen edes kuullut koko sanaa ja mietin mielessäni monia vaihtoehtoja - mikä se oli? Keräsin rohkeutta ja tukihenkilöni otti Fontanaan yhteyttä, että pääsin sinne tutustumaan.

Nyt olen ollut Fontanan jäsen noin kaksi kuukautta ja minun täytyy kyllä sanoa, että se oli kyllä yksi mun parhaista päätöksistä mitä olen tehnyt. Fontana on antanut minulle ihan uudenlaisen rytmin päivän rutiiniin. Fontanassa voin olla just oma itseni ja minua ei arvostella, vaan annetaan hyvää mieltä joka päivä. Sieltä tulee tunne, että olen arvokas ja minua kuunnellaan. Olen myös saanut paljon uusia ihania ystäviä Fontanan kautta. Fontanasta löytyy aina jotain tekemistä ja siellä saa hyviä keskusteluja aikaiseksi ihmisten kanssa. Minä voin todellakin suositella Klubitalo Fontanaa kaikille ja kaikenikäisille ihmisille.

Hanna

Nimeni on Hanna ja olen 41-vuotias. Kerron teille itsestäni, olen kulkenut hyvin pitkän tien.

Lapsuuteni ei ollut helppo. Olen keskimmäinen lapsi, sinun täytyy olla järkevä ja antaa periksi pikkusiskollesi, ja samanaikaisesti olet itse pikkusisko. Lisäksi olin ystävällinen Hanna, joka yritti sopeutua ja olla kaikille mieliksi. Koulussa oli erittäin vaikeaa, kiusaamista ja muuten vaikeuksia koulussa, joten kävin kolmannen luokan uudestaan. Sairastuin epilepsiaan ja minun piti käydä säännöllisesti lääkärin vastaanotoilla ja aloittaa lääkitys. Vanhemmat erosivat ja en halunnut kenenkään olevan yksin, joten aloin kuunnella enemmän kuka tarvitsee minua kuin sitä, mitä minä tarvitsen.

Peruskoulun jälkeen aloitin taidelinjalla, jossa viihdyin ja sain paljon ystäviä. Vuosituhannen vaihteessa joululoman aikana jouduin sairaalaan hengenvaarallisen lääkemyrkytyksen takia. Se aiheutti lyhytaikaisen muistini vaurioitumisen elinikäiseksi. Olin viisi viikkoa sairaalassa kuumeessa. Suvussani on monia lääkäreitä, ja he tunsivat asiantuntijan – kiitokset heille, että sain oikeaa hoitoa. Pikkuhiljaa aloin voimaan fyysisesti paremmin, mutta olin täysin hämmentynyt enkä tiennyt missä asuin tai missä koulussa kävin.

Vuodet kuluvat. Saan ystävän, joka auttaa minua löytämään itseni ja vahvuuteni, kuten ilmaisemaan itseäni ja laulamaan. Puhumme usein puhelimessa ja tuemme toisiamme. Työskentelen itseni kanssa ja alan löytää sisäistä ääntäni ja rajojani. Saan paljon palautetta siitä, että olen hyvä ilmaisemaan itseäni. Kouluttaudun kokemuspuhujaksi ja minusta tulee "kesäpuhuja" ja saan monia tehtäviä kouluihin ja muihin paikkoihin, joissa kerron itsestäni. Samalla yritän löytää itseni ja hyväksyä sen tosiasian, että minulla on lievä kehitysvamma. Tunsin olevani melkein kuin kotona ollessani kehitysvammaisten joukossa, mutta kesti aikaa sulautua ja oppia olemaan armollinen itselleni ja olemaan asettamatta minulle liian kovia vaatimuksia.

Vointini on ollut vaihteleva ja minulla on ollut useita erilaisia lääkkeitä ja jotkut olivat todella hyviä ja toisilla oli pahempia sivuvaikutuksia. Korona-aikana aloin tuntea oloni melko pahaksi ahdistuneisuus- ja paniikkikohtausten vuoksi ja oloni paheni vielä Ukrainan sodan alkaessa. Lopulta voin niin huonosti, että jouduin soittamaan ambulanssin ja pääsin mielenterveyskeskukseen. Sain ahdistuslääkettä, joka auttoi minua voimaan paremmin. Lisäksi selvisi, että minulla on myös diabetes. Jälkeenpäin ajattelen, että kannattaa hakea apua ajoissa, jotta ei tarvitse kärsiä pidempään.

Nyt asun avomieheni kanssa ja meillä on todella hyvä olla yhdessä. Olemme olleet yhdessä yli 15 vuotta, vuodesta 2008. Tukiasuntolan henkilökunta käy luonani kahdesti viikossa. Olen mukana teatteriryhmässä, minkä nimi on Teater Magnitude. Käyn kahtena päivänä viikossa Klubitalo Fontanassa, joka on erittäin mukava paikka henkilöille, joilla on haasteita mielenterveyden kanssa. Tänä päivänä voin hyvin henkisesti, kiitos hyvän lääkkeen ja Klubitalo Fontanan, jossa voit olla oma itsesi.

Nina

Edvard

Klubbhus Fontana on antanut minulle mahdollisuuksia kasvaa eri tavoin ja ylläpitää tasapainoista arkea. Olen ollut täällä aktiivinen vuodesta 2014.

Säde

Olen ollut klubitalon jäsenenä 18 vuotta (pitää tarkistaa). Aluksi olin hyvin aktiivinen. Sitten tuli niin sanotusti kuiva kausi, jolloin olin talolla harvakseltaan. Sitten ryhdistäydyin ja kävin talolla useammin, tähän vaikutti suuresti talon auto, jolla pääsi kätevästi suoraan pelipaikalle. Varsinkin tällaiselle bussikammoiselle auto oli pelastus.

Sen jälkeen iski korona ja kaikki siirtyi nettiin. Nyt pyrin muuton (Tammisaaresta Karjaalle) myötä aktiivisemmin osallistua toimintaan. Toisaalta on vapaus kävellä vartin matka, toisaalta se myös tuo vastuuta ja joutuu suunnittelemaan viikon ohjelman itse.

Kaiken kaikkiaan klubitalo on minulle tärkeä paikka. Tunnen aina oloni tervetulleeksi.